Uutiset

Joutaisiko suomen kieli vitriiniin ja museoesineeksi?

21.02.2017

Markku Varis: Kielen pilarit (Avain 2017)

Lähtökohtana on ollut ajatus, että kielikäsitys on erityisen keskeinen kansallisen kulttuurin ja suomalaisen sivistyksen ymmärtämisen kannalta. ”Siitä on kasvanut se suomalaisuus, joka itse kunkin on mahdollista tiedostaa omassa elämänpiirissään.” Markku Varis on käyttänyt kriittistä diskurssianalyysiä, ”jonka mukaan julkisista teksteistä on osoitettavissa kulloinkin toimintaamme ohjaavat arvot ja asenteet, vallalla olevat ideologiset merkitykset”.

            Kielikäsitys on kollektiivinen näkemys ”kielen sanoista, rakenteista ja ilmiöistä”. Sen kanssa lähes synonyymisia ovat kielitietoisuus ja kielentuntemus. Kielikäsitykseen kietoutuu suomalaisuus ja suomalainen identiteetti. Kirjassa on tarkoituksena selvittää, millä tavoin suomalaisuus ja sivistys on eri aikakausina nähty kasvatuksen työparina, millaista suomen kieltä on edellytetty osattavaksi sekä miten opetus ja kasvatus ohjaavat oppijaa kohti kielikäsitystä.

            Kirjakielen kehitysvaiheita seurataan Agricolasta, Daniel Jusleniukseen ja Elias Lönnrotiin. Asiaviestinnän alkuun kuuluvat Porthan, Kristfrid Ganander ja Carl Niklas Keckman. Kirjailijoista kielen kehittäjinä saavat luvun Aleksis Kivi, Mika Waltari ja Väinö Linna.

            Kieliopin edustajista E. N. Setälästä on kiinnostava katsaus. Hänen väitöksestään 1887 Suomessa tuli tunnetuksi nuorgrammaattisuus, johon kuului teoria äännelaista: kielen äänteet muuttuvat ajan kuluessa säännöllisesti, vain analogia saattoi aiheuttaa poikkeuksen äännelaillisiin muutoksiin.  Setälän kielioppi näki vain äänteen, tavun, sanan ja lauseen. Hän ei nähnyt kielioppia järjestelmänä, jossa olisi ollut peräkkäisyys-, hierarkia- ja riippuvuussuhteita.

            Fennistiikan edustajista on jopa yli-ihaileva esitystapa, siinä olisi voinut olla maltillisempi. Terho Itkosta koskevassa luvussa jää ihmettelemään sitä, että professori on siirtynyt eläkkeelle jo 56-vuotiaana ja kuollut 65-vuotiaana. Mistä niin varhainen kuolema johtui, jää käsittelemättä.

            Kirja on hyvin historiallinen mutta samassa luvussa siirrytään notkeasti myös nykyaikaan. Nykyisen perusopetuksen haave kansansivistyksestä ja tasa-arvosta palautuu 1700-luvun kiertokouluun, jossa jo tavoiteltiin sosiaalista, alueellista ja sukupuolista samanarvoisuutta. Vuoden 2014 opetussuunnitelmassa on ristiriitaisuutta kielikäsityksen osalta. Siinä on myös liiallisesti perinteisten rajojen rikkomista. Kielenohjailun ja kielenhuollon nykykäsitteistä otetaan esiin E. N. Setälän pohdiskelemaa oikeakielisyyttä ja sen maininkeja, esitetään tieteelliset seurat ja niiden tiedotuslehdet, Kotuksen tausta ja tehtävät, normien muutokset ja päädytään sovinnolliseen havaintoon, että kielenhuollon suositukset perustuvat elävään kielenkäyttöön. ”Kieliyhteisön huomioon ottaminen on kaiken menestyksellisen kielenohjailun edellytys.”

            Lehdistön historian esittely alkaa roomalaisista. Sitä seuraa kirjapainotaidon keksiminen ja uutiskirjeiden alku. Pohjoismaiden lehdistön vaiheet luetellaan. Sensuurista on varsinkin Bobrikovin ajalta. Siitä hypätään 1940-luvulle, jolloin kiellettiin neuvostovastaiset julkaisut. Perustuslain pykälä sananvapaudesta on suorana sitaattina. Lopuksi esitetään lehdistön vaikutus kielikäsityksen kehitykseen. Sanomalehdistä tarkastellaan erikseen vielä Turun Wiikko-Sanomia, Helsingin Sanomia ja Pohjolan Sanomia. Sähköinen media ja some saavat oman luvun.

            Digitaalinen media muovaa oppilaiden kirjoitustaitoa. Sähköposteihin tulee puhekielisyyksiä, lyhenteet valtaavat tekstiviestit, chateissa ei ole enää huoliteltua yleiskieltä, keskustelupalstat ja lehtien kommentit kukkivat kirosanoista ja aggressiivisista ilmauksista. Some on laajentanut kielikäsitysten tajua.

            Vihapuhe tarkoitti aluksi viharikosta, nyt se on laajentunut kattaen kaiken vihaisen kirjoittelun. Myös painetun median kolumnit ja mielipidetekstit ovat muuttuneet aggressivisemmiksi.

            Luvussa koulusta ja kielikäsityksistä on pohdintaa siitä, mitä, miten ja mihin koulu opettaa. Kielikäsityksiä koskevia metaforia on runsaasti.

            Koskettavaa on mietiskely fennistisen poliittisen painoarvon vähentymisestä. Itsenäisyyden ajan ensimmäiset kansallisten tieteiden edustajat (mm. Martti Rapola, Paavo Ravila, Kustaa Vilkuna), Setälästä puhumattakaan, olivat paitsi tutkijoita myös näkyviä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Nyt heitä ei ole enää, sillä tieteen ja politiikan tekeminen ovat ammattilaistuneet — toiselle elämänalalle ei mennä. Tutkijoiden imago on kärsinyt inflaation. Tämmöistä suuntausta vastaan kirjassa on hyviä puolusteluja.

            Valitettavasti myös kansalliskielen ideologia on sumentunut. Lisääntynyt paine vieraiden kielten osaamiseen ja englannin ylivertaisuus vaikuttavat jo suomen kielen kirjoittamistottumuksiin. Julkinen kielenkäyttö saa kirjassa ansaitsemaansa sapiskaa.

            Teos on laaja enkä halua esittää, että sitä olisi pitänyt laajentaa. On toki hienoa, että minä olen päässyt Markku Variksen seitsemänteen lukuun. Koska tuotantoni on kovin laaja, on ymmärrettävää, että siitä on vaikea löytää lähteitä. Eri lähteissä (varsinkin internetissä) on suorastaan virheellistä tietoa. Oikaisen tässä joitakin faktoja. Syntymäpaikkani on Helsinki. Äidinkielen opetustieteen ansioita (samanniminen seura, aikakauskirja ja yliopistollinen oppikirja) on tuotu esiin arvostavasti — mistä kiitokset tekijälle! Puutos viranhoitoni yhteydessä oli se, että äidinkielen opetustieteellä ei ollut oppiaineoikeutta.

            Esittämääni kritiikkiä Isoa suomen kielioppia kohtaan olisi voinut lyhentää, sillä terminologian muutokseen on nyt alistuttu. Vuonna 2007 ilmestyneestä teoksestani Miten opetan ja tutkin äidinkieltä ja kirjallisuutta? Äidinkielen opetustieteen perusteet (Avain) korjattua toista painosta vuodelta 2011, joka on verkkoversiona (www.aidinkielenopetustieteenseurary.com), ei Markku Varis lainkaan tunne. Se on valitettavaa, sillä ainahan ensimmäiseen painokseen tulee virheitä. On myös valitettavaa, että toiminnallisen kieliopin ansioita esitellään vain viitteissä. Toiminnallisen kieliopin kielikäsityksen analysointi olisi ollut erityisen kaivattua ja tervetullutta.

 

                                                         Katri Karasma

18.06.2017Viron kirjallisuuden opetus ainutlaatuista
04.06.2017Suomen suurimmalla sankarilla oli kouluvaikeuksia
14.04.2017Multimodaalisia tekstejä päättökokeeseen?
11.04.2017Mahtava runotaideteos
21.02.2017Joutaisiko suomen kieli vitriiniin ja museoesineeksi?
14.02.2017Kirjaystävän kutsu lentävin lausein ja symbolein
28.01.2017 13:00Osallisuuden verkkokirjoittamiseen
11.01.2017Vuoden tiedekirja -palkinto sorron uhreille
04.01.2017 13:00Väitös luokanopettajaopiskelijoiden kielitiedon kielentämisestä
31.12.2016Itsenäisyyden 100-vuotisjuhla alkaa

Siirry arkistoon »