Uutiset

Kieli ja kirjallisuus 100-vuotiaassa Suomessa

03.08.2017

oli tämän vuoden Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumin aiheena.

Helsingin Paasitorniin oli kokoontunut 2.-3.8. opettajia runsaslukuisasti. Lehdistöstä vain Opettaja-lehti ja ÄOS:n tämä palsta olivat edustettuina, Virkkeen luulisi kyllä tekevän aiheesta jotain juttua.

Apul.prof. Sara Routarinne (uutiskuvassa) puhui aiheesta ”Oppimateriaalilla vai villisti verkossa? Äidinkielen ja kirjallisuuden opetus nyt ja tulevaisuudessa”. Esitys oli onnistuneen vuorovaikutteinen, sillä siinä hyödynnettiin juhlasalin viestiseinää. Osallistujat vastasivat yleisölle suunnattuihin kysymyksiin. Ne koskivat oppimateriaalin käyttöä, missä määrin opettaja tuottaa oppimateriaalia itse ja opiskelijoiden verkkoselailun asema monilukutaidon opetuksessa. Näistä kaksi ensimmäistä kysymystä tuotti selkeät diagrammit. Opettajista valtaosa käytti oppimateriaalia. (Tässä ei eroteltu toisistaan painettua ja sähköistä, mikä sekin olisi ollut kiinnostavaa.) Yllättävää oli, että oppimateriaalia käytettiin eniten kieliopin opetuksessa. (Tutkimuksessa ei eroteltu toiminnallisen kieliopin käyttäjiä, mikä olisi ollut erityisen kiinnostavaa.) Ihanneopettaja-kysymyksessä yli puolet ilmoitti tuottavansa oppimateriaalinsa osittain ja soveltaen itse.

Digiloikan esteistä ja vaaroista tuli monipuolista tietoa. Huoli syvälukemisen taidon heikkenemisestä on saanut vahvistusta tutkimuksissa. Edelleen selvitetään paperisen ja sähköisen tekstin lukemisen eroja. Pitkä teksti ymmärretään ja muistetaan paremmin paperilta luettuna. Käsillä kirjoitettu muistiinpano muistetaan paremmin kuin koneella kirjoitettu.

Dos. Olli Löytyn esitys meni hieman harhateille, kun hän tutkimushankkeessaan haluaa painottaa kirjallisuuden monikielisyyttä. Hän kysyi, onko äidinkielessä jotain vikaa, kun se on yksikössä. Kirjallisuutta on luultu yksikieliseksi, vaikka kieli on aina monikielinen. Tässä kielen määritelmä menee vikaan. Kielet ovat eri kieliä, kun puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Suomennettukin kirjallisuus on toki suomea eikä voi olla muuta kieltä. Sen sijaan siinä on tietysti monia tarinoita, monia ääniä, näkökulmia, kudelmia, kuten Julia Kristeva ja Roland Barthes esittävät (näitä O.L. tosin ei siteerannut). Barthesia lainaten ”teksti on kulttuurin tuhansista kehdoista syntynyt lainausten kudos”.

Olli Löytty sanoutui irti kaanonista, hän ei halunnut olla sen portinvartija. Kuitenkin, jos hän esittäisi luettelon niistä teoksista, joihin hän viittasi, siitä tulisi hänen kaanoninsa, ainakin sille hetkelle. Hänen sanomanaan taisi olla, että vähemmistön edustajan täytyy huutaa tullakseen kuulluksi.

Dos. Lari Kotilainen osaa heittäytyä humoristiksi kirjoittajana. Hänen teoksensa Kielen elämä — suomen kieli eilisestä huomiseen (2016) on hauskasti kirjoitettu mutta menisikö se kuitenkin hieman yli kansantajuistamisessaan. Mainitut prosenttiluvut (balttilaisia lainasanoja 10 %, germaanisia lainasanoja 25 %, mainitsematta jäi ruotsalaisten lainasanojen määrä) olivat kiinnostavia. Alkuräjähdystä edustivat mm. Lönnrot ja Snellman, mutta kuinka ei mainittu lainkaan suomen kielen tuloa oppiaineeksi 1843. Miten kielitieteilijä voi sivuuttaa niin merkittävän asian — käsittämätöntä!

Sähköinen yo-koe herätti kysymysryöpyn. Opettajat paheksuivat erityisesti elokuva-analyysia. Prof. Minna-Riitta Luukka yritti rauhoittaa suuttumusta vakuuttamalla, että kaksi koepäivää säilytetään kuusituntisina. Kokeessa ei tehdä digiloikkaa. Koe säilyy edelleen päättö- ja kypsyyskokeena. Siihen ei tule uusia tekstilajeja, tekstityyppi- ja –lajierottelua ei kysytä. Siinä on syksystä 2018 lähtien lukutaidon koe ja kirjoitustaidon koe. Lukutaidon kokeessa voi olla novelli- ja runoanalyysi, ei kirjoitustaidon kokeessa.

Kirjoitustaidon kokeessa arvioidaan pohtivan tekstin kirjoittamista. Arviointikriteeristöä yksinkertaistetaan. Kokeessa on lineaarisia tekstejä, kaikki eivät suinkaan ole multimodaalisia.

ÄOL:n ja SKS:n yhteinen sähköinen yo-koemateriaali ÄLY sai paljon kiitosta. Sen koulutusta on runsaasti eri paikallisyhdistyksissä. Opiskelija voi tehdä tehtäviä vuorovaikutteisesti ja itsenäisesti.

Koulukirjaston asiantuntijat Anu Ojaranta ja Mikael Österlund kertoivat tiedonhaun opetuksesta. Koulukirjastot ovat opetuksen, kirjaston ja yhteisön kombo.

Kirjailijat Ville Kivimäki ja Juha-Pekka Koskinen olivat Seppo Puttosen haastateltavina. He kertoivat nais- ja mieskuvien muutoksesta.  Keskustelussa tuli esiin runsaasti kirjallisuusviitteitä. Yleisradion toimittaja Seppo Puttonen lahjoittaa juhlavuoden kirjakokoelman (101 kirjaa) koululle.

Opetusneuvos Minna Harmanen ja ÄOL:n pj Sari Hyytiäinen olivat nähneet paljon vaivaa työryhmiensä kanssa. Sähköisen kokeen aiheuttama epätietoisuus sai opettajat rauhoittumaan, kun tietoa tuli runsaasti. Joka taholla (Opetushallitus, Ylioppilastutkintolautakunta, ÄOL, tutkimushankkeet, kustantajat ym.) on kotisivuja, joihin kannattaa käydä tutustumassa.

                                                                     Katri Karasma

15.08.2017Paperiperinteen loppu
03.08.2017Kieli ja kirjallisuus 100-vuotiaassa Suomessa
18.06.2017Viron kirjallisuuden opetus ainutlaatuista
04.06.2017Suomen suurimmalla sankarilla oli kouluvaikeuksia
14.04.2017Multimodaalisia tekstejä päättökokeeseen?
11.04.2017Mahtava runotaideteos
21.02.2017Joutaisiko suomen kieli vitriiniin ja museoesineeksi?
14.02.2017Kirjaystävän kutsu lentävin lausein ja symbolein
28.01.2017 13:00Osallisuuden verkkokirjoittamiseen
11.01.2017Vuoden tiedekirja -palkinto sorron uhreille

Siirry arkistoon »