Äidinkielen päivä

Kansainvälinen äidinkielen päivä 21.2.

Mikä merkitys onkaan äidinkielellä?

Nyt kun on kansainvälinen äidinkielen päivä (21.2.) on syytä miettiä, mikä merkitys äidinkielellä on. Onko mitään vai jääkö se kovin marginaaliseksi? Kun aikoinani, kylläkin jo parin vuoden yliopisto-opintojeni jälkeen, siirryin vieraiden kielten puolelta suomen kielen opiskelijaksi, tunsin suurta iloa ja tyydytystä siitä, että sain alkaa tutustua oman kielen ilmiöihin ja että ei tarvinnut räpiköidä puolikielisessä vieraiden kielten maailmassa. Vieraassa kielessä jää aina muukalaiseksi. Halusin omieni pariin ja rakentaa omaa identiteettiä.

            Valitettavasti ”Suomen kielen tulevaisuus — kielipoliittinen toimintaohjelma” (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2009) esittää, että ”koulun oppiaineen nimi Äidinkieli ja kirjallisuus tulisi muuttaa. Oppiaineen nimi suomen kieli ja kirjallisuus kattaisi koko tehtäväkentän ja aineen eri oppimäärät ja vastaisi monien muiden maiden käytäntöjä". Vastustan tätä näkemystä. Äidinkieli ja suomen kieli ovat osittain synonyymiset, osittain niillä on eri merkityksiä. Suomen kielellä voi olla joidenkin mielestä korkeampi status kuin äidinkielellä. Äidinkieli-termi on vähän liian tunteellinen. Se liittyy liian vahvasti äitiin. Siksi monet saattavat puhua mieluummin ensimmäisestä kielestä tai englanniksi nimityksestä “native language”. Joillakin voi olla vaikeuksia tiedostaa, jos ovat kaksi- tai useampikielisiä, mikä on heidän äidinkielensä. Se ei ole riittävä syy poistaa äidinkieli-käsite. Useimmat nimittäin ovat siitä kyllä tietoisia, myös kaikkien mailman kielten puhujilla on äidinkieli. Se on siis erittäin globaali käsite.

            Suomessa sille kannattaa rakentaa erityiset lisämerkitykset. Se on koulussa opetettava aine. Sitä opiskellaan jo päiväkodissa ja esikoulussa. Se on koulun tärkeimpiä aineita. Sen varaan rakentuu lapsen ajattelu ja oppiminen. Sillä tulee siis olla vahva asema päiväkodista lähtien. Oppiaineena (koulussa opetettavana aineena) äidinkieli on paitsi kieltä myös paljon muutakin. Se on lukemista, kirjoittamista, kirjallisuutta, puhumista, draamaa, mediaa ja kulttuuria. Nimi suomen kieli ja kirjalliuus  ei mitenkään kata oppiaineen sisältöjä. Sen ulkopuolelle jäävät täysin lukeminen ja sen teoria, samoin kirjoittaminen ja sen teoria, kuten myös draama ja media sellaisina kuin niitä tarvitaan lapsen ja nuoren kasvun tukena ja yleissivistyksen antajana.

            Paha virhe vanhojen pohjatieteiden pönkittämisessä on erityisesti se, että niissä opiskelijan on  suuntauduttava joko kielitieteen tai kirjallisuustieteen tutkijaksi gradua tehdessään. Hän ei voi tehdä mitään opetukseen liittyvää tutkimusta. Esim. toiminnallisesta kieliopista kiinnostunut graduntekijä käännytettiin puhtaasti kielitieteelliseen aiheeseen. Väitöskirjoja ei valmistu, koska opiskelijat jo graduvaiheessa suunnataan muuhun. Opettajankoulutuslaitoksissa vallitseva yksinomainen kasvatustiede-oppiaine estää puolestaan myös äidinkielen opetustieteen kehittämisen.

            Äidinkielen opetustiede on tutkimussuuntaus, jonka pitäisi voida kehittyä myös yliopistolliseksi oppiaineeksi. Se voisi eheyttää opettajan työkenttää, kun kieli ja kirjallisuus, samoin draama, media ja kulttuuri, voivat yhdistyä yhdeksi monipuolisia sisältöjä tarjoavaksi oppiaineeksi. Se rakentaa lapsen ja nuoren identiteettiä, niin että hän saa aineksia selvittääkseen, mitä on suomalaisuus ja suomalainen identiteetti. Hänen kansallisuutensa ja kansallinen identiteettinsä saa riittävän yleissivistyspohjan. Oppiaine äidinkieli on aina ollut myös monikulttuurinen. Siinä annetaan aineksia kirjallisuuden kautta myös pohjoismaiseen, eurooppalaiseen ja jopa globaaliin identiteettiin. Suomalaiset saavat käsityksen omasta kansalliskirjallisuudestaan ja klassikoistaan, kuinka ne heijastavat suomalaisuutta. Nuori tutustuu myös eurooppalaiseen sivistysperintöön, maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin ja kansainvälisiin nykyvirtauksiin. Hän voi siten tuntea itsensä osalliseksi globaalista kulttuuriperinnöstä. Siinä on opettajalle aineksia kutsumukseen, oppilaalle identiteetin ja elämänhallinnan rakennustarvikkeita.

 

Äidinkielemme raikuen kaikuu

sanat soljuvat, unien kuvat,

yli maailman kauneimman kielen

sointu rakentaa sydänten tuvat

Raimo Suikkari kokoelmassa Kerran tulee kevät —

runoja äidinkielen opetuksen puolesta ja hyväksi 1997

 

Katri Sarmavuori

Professori (instructional science of mother tongue)

Turun opettajankoulutuslaitoksen Turun yksikkö