Kuulumisia

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi — ÄOL 60 vuotta!

5.—6.8.2008 Helsinki, Helsinki Congress Paasitorni, Hakaniemi 

Kolumni siitä, miltä tuntui

FOORUMI JÄI PUUTTEELLISEKSI

”Kieleni rajat ovat maailmani rajat” –iskulause alkoi takoa ja kaikua mielessä päänsäryksi. En kärsi päänsärystä fyysisesti — särky on psyykkistä. Kun useat kielitieteilijät vetosivat rajallisuuteensa ja osallistujien rajoittuneisuuteen, alkoi päivien anti lähetä pahoinvointia. Jälleen kerran Foorumi oli antoisa, kun vanhoja tuttuja ja opiskelijoitaan saattoi tavata, mutta myös raskas, kun esitykset pakottavat vain kuuntelemaan.

ÄOL vietti 60-vuotispäiviä. Se katsoi vain menneisyyteen. Ainoa itsekritiikki oli kymmenen vuotta sitten esitettyjen visioiden peilailu nykyhetkeen  Entiset puheenjohtajat oli kutsuttu paikalle. Ohjelma olisi voinut olla monipuolisempi. Yleensä juhlissa haastatellaan vaikuttajia. He saavat kertoa aikansa kiperistä ilmiöistä, miten he selvittivät ne ja mieleen jääneitä muistoja. Nyt puheenjohtajat olivat saaneet valita vain runon, jonka ulkopuolisten raatilaisten joukko arvioi. Kukaan puheenjohtaja ei siis päässyt kehumaan itseään mutta ei myöskään kertomaan mitään olennaista kaudestaan.  Heidät  mykistettiin. Ohjelma oli näennäistä verhoilua. Eri vuosikymmenten runot olisi toki voitu esittää, siihen ei olisi tarvittu tuntia. Oli tosi vahinko, että kuudenkymmenen vuoden historia sivuutetaan. Läsnä olijoiden oli myös tyydyttävä vain vaieten seuraamaan ohjelmaa. Runoilijoiden arvuuttelu oli ainoa, mihin he kelpasivat. Juhlan anti jää todella mitättömäksi näin jälkeenpäin ajatellen. Eikö ainejärjestöllä ole roolia? Eikö se kerro mitään taisteluistaan, onnistumisistaan ja karikoistaan? Mitä kaikkea on menetetty, siitä Juha Rikama olisi voinut käyttää puheenvuoron.

Muistoissani on liiton 50-vuotisjuhla, joka pidettiin Helsingin yliopiston juhlasalissa. Silloin paikalla oli kunniavieraana Eeva Ahtisaari. Liitolle saattoi tuoda onnitteluja. Mm. Äidinkielen Opetustieteen Seuran julkaisu oli luovutettavissa niin, että sen olemassaolosta kuulivat muutkin kuin opiskelijat. Nyt Kaisaniemen ravintolassa oli kaunis kesäilta. Oli valittu runoja ÄOL:n vuosikymmeniltä. Onnittelevia valtuuskuntia, sisarjärjestöjä tai tervehdyksiä ei suvaittu. Toivottavasti 70-vuotisjuhlat olisivat arvoisensa.

International Reading Association ja IAIMTE (International Association for the Improvement of Mother Tongue Education) ovat pitäneet monia kongresseja, joiden nimenä on ollut rajojen rikkominen. Samaa tarvittaisiin meille. Wittgensteinin iskulause ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat” pitää jo heittää romukoppaan. Niin ei voi enää jatkua. ÄOL ei tee paljoakaan sen hyväksi. Sille riittää ”kiltin tytön” malli: istu hiljaa ja kuuntele.

Kyllähän Foorumin esitykset olivat hyviä. Harmillista on, että opettajat istutetaan vain kuuntelemaan. Keskustelua ei syntynyt. Sille ei ollut aikaa. Opettajille ei myöskään kerrota, mitä tutkimusta tarvittaisiin. Heidät pidetään tietämättöminä siitä, että esim. luokanopettajat eivät enää valitse sivuaineeksi äidinkieltä.

Luokanopettajia ei Foorumissa ollut, ei myöskään opettajien kouluttajia. Nämä ryhmät rajataan nykyään aina pois. Perus- ja täydennyskoulutuksen tehtävien erittely puuttuu. Siitä ei ole koskaan neuvoteltu Opetushallituksen kanssa.

Osapuolet varmaan yrittivät parastaan. Suunnittelijoita lienee ollut paljon. Minua ei tosin ole kuultu eikä kutsuttu mihinkään. Sain osallistua lopputulokseen — siitä johtunee kriittisyyteni.   KATRI SARMAVUORI